perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kaikki loppuu aikanaan

Kuten varmaan terävimmät teistä ovat jo huomanneet, ei tänne ole tullut liiemmin päivityksiä reiluun vuoteen. Koko vuosi 2014 meni minulla koulussa, hoitolaharjoittelussa, jossa meillä ei saanut olla pitkiä kynsiä, ei kynsilakkaa, eikä rakennekynsiä. Hirveästi julkaistavaa materiaalia ei siis päässyt tuon vuoden aikana kertymään, sillä lomaakaan minulla ei ollut kuin yhteensä huimat kolme viikkoa, ja silloin, kun lomalla olisi voinut lakata, oli inspiraatio kadoksissa.

Nyt joulun jälkeen olisin voinut jälleen lakkailla kynsiäni ilman rajoituksia, mutta se inspiraatio on edelleen ollut kadoksissa, ja aika vahvasti ollaan pelkillä yksivärisillä kynsillä menty. Uusia lakkojakaan en ole ostanut herran päiviin, sillä, kuten sanoin inspis uupuu. 

Mitä pitemmäksi väli edellisestä postauksesta on kasvanut, sitä korkeammaksi on sen mukana kasvanut kynnys julkaista jotain täällä. Nekin vähät koristelut, joita olen saanut aikaan, ovat joko olleet esittelykelvottomia, tai olen unohtanut ottaa kuvat, ennen kuin on jo ollut liian myöhäistä. 

Pitkän harkinnan ja pohdinnan päätteeksi olenkin tullut siihen tulokseen, että eiköhän tämä ollut minun osaltani nyt tässä. Tulevaisuudestahan ei kuitenkaan koskaan tiedä, jos vaikka inspiraatio joskus palaa, ja jatkan taas bloggaamista, mutta juuri nyt se ei näytä kovin todennäköiseltä. Jos jotakuta vielä kiinnostaa mun puuhat, minut löytää esimerkiksi instagramista nimimerkillä mmumski, jonne saatan joitain esittelykelpoisia kynsiä laitella. Kuitenkin tilini on varmaan 90-prosenttisesti kissoja, mutta eipä siinä, jos jotakuta kiinnostaa :D

Kynsien lakkailuahan en tuskin koskaan tule hylkäämään, ja olenkin suunnitellut, että kun köyhtymästä vihdoinkin joskus lakkaan, hommaan rakennekynsivärkit ja alan harjoittelemaan niillä. Koulussa nimittäin saatiin hieman sitäkin hommaa kokeilla, ja ihastuin totaalisesti! Onhan se kiinnostanut jo kauan, mutta se oli se viimeinen naula arkkuuni :)

Eipä mulla muuta, toivottavasti inspiraatio vielä palautuu, ja jos ei, niin ei voi mitään. Hauskaa oli niin kauan kuin sitä riitti!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Hädin tuskin hengissä

Elikkä, ihan tahattomasti viime postauksesta on kulunu jo lähes neljä kuukautta, mutta kun ei oo ollu aikaa, eikä oikeen mitään postatavaakaan, nii minkäs teet. Pahoittelen syvästi tätä suunnatonta väliä postausten välillä, mutta samalla realistina en voi luvata, etteikö samanlaisia tulisi vastakin.


Viime viikolla oli mun kesäni ja kouluaikani viimeinen lomaviikko(=etäopiskeluviikko) ja täällä sitä taas ollaan, oulun paahteisessa vilinässä, työharjoittelussa koulun hoitolassa aina jouluun asti, jolloin odottaiski mun kosmetologiksi valmistuminen :) Mutta ei mennä asioiden edelle, kaikkea kerkiää vielä tapahtumaan.

Kynnet piti olla nopsaan tehtävät, sillä aamuvuoron päätteeksi mulla oli noin puolitoista tuntia aikaa ennen junalle lähtöä, jonka aikana piti keretä syödä, tiskata, vähän pakkailla, ja lakata ne kynnet. Aluksi lakkasin kynnet valkoisella OPIN Alpine Snow'lla, ja sen kuivuttua lähes kuivalla sudilla lätkin aluksi Gina Tricot'n Azalea Pinkiä ja sitten Maybellinen Blackoutia. Lopuksi pikakuivattava päälle, ja lomakynnet oli valmiit.

Eipä mulla näistä sen enempää sanottavaa oo, tykkäsin, ja oli helpot tehdä. Ruusuja ja risuja otetaan vastaan :D

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pikkumaski

Kun muut täällä Pohjois-Suomessa viettivät hiihtolomaa, meikä oli koulunpenkillä maskeeraamassa ja vähä jopa laittamassa tukkaa. :) Oli kyllä tosi kiva viikko, ja sen aikana tuli taas tunne, et oikeella alalla ollaan, ja mielessä kans taas nousi pinnalle ajatus parturi-kampaajan koulutuksesta.. Saas nähä, mitä sitä vuoden päästä keksii ku valmistuu..



Maanantaina siis laitettiin hiuksia. Ensin harjoiteltiin ihan perus lettejä ja kiharoita sun muuta, ja sitten loppupäivästä saatiin tehdä kampaukset, joita oli pitänyt suunnitella itse hieman jo etukäteen. Mä päätin sit tehdä nutturan, jossa on pieniä lettejä, ja lisäksi ranskanletin niskaan. Parannettavaa vielä löytyy munki hiustenlaittotaidoista(osasyyllinen siihen, miks mulla ittelläni on ihan lyhyt tukka), mutta kiinnostusta löytyy ja paljon!




Tiistaina oli ison lavan näytösmeikki jakkupukunäytökseen. Tykkäsin kyllä tehdä näytösmeikkejä, sillä siinä sai itseään toteuttaa ihan sydämensä kyllyydestä, vaikkakin tämä tiistain meikki jäikin vähän vaisuksi, kun oli kiire ku mun mallilla alko hoito kohta :D

Paranneltavaa löytyis tästäki,esimerkiksi nuo violetit kiekurat(mitkä lie) ei oikeen näkyneet kauas, mikä ei tietenkään ison lavan meikkiin passaa.. Mutta nuista punaisista silmäkulmista(?) tykkään, tuo luomiväri oli ihanan värinen, ja näytti kivalta kaukaakin :3


Kamera saa silmämeikin näyttämään vielä pliisummalta kuin se oli.. ;___;

Keskiviikkona aiheena oli fantasiameikki, aiheena sirkus. Kyllä löi niin helvetin tyhjää tätä miettiessä, kun vielä pelle kiellettiin :D Oisin tehny tosi pelottavan pellen..

Ajatuksena oli tehdä jotain nukkemaista: isot silmät, sydämenmalliset huulet yms, mutta eipähän menny niinku strömsössä.. Meikki jäi liian pliisuksi, jos huulet olis ollu erilaiset, meikki ois menny iltameikistä...



Torstaita hermoilin etukäteen kaikkein eniten, enkä meinannut millään keksiä mitä tekisin, aiheena siis viidakko.. Kyselin sit kavereiltani että mitähän helvettiä sitä keksis, nii joku ehdotti liskoa, ja siitä se ajatus sitten lähti.. :D

Suomuja maalailin otsalle, kaulalle ja olkapäälle, varjostukset ja huulet vihreällä, vähän kullanhohtoa sinne sun tänne ja valmista tuli! :DD Tykkäsin kyllä tehdä tätä, ja mielestäni se myös onnistu tosi hyvin :) Ehkä tästä vois kehittää jotain sitten näyttöihin..



Perjantai oli varmaan päivä, josta olin etukäteen kaikkein eniten innoissani.. Aiheena näytösmeikki talviseen muotinäytökseen, ja heti mulla välähti, että valkoista! (ai että oon terävä) Kulmat ja ripset värittelin valkoisella rasvavärillä, jota olisin ehkä halunnut laittaa hieman hiuksiinkin, mutta en sitte vihtiny... Oon niin kiltti :D

Huuliin oon erityisen tyytyväinen, ne onnistu pitkälti niinku halusinki, oikeen kylmän näkönen tuli mun mallista :D Jälkeenpäin ku kattelee näitä kuvia, tää perjantain meikki on tosi paljo samantapanen ku torstainki, varsinki ku malliki on sama, värit vaan vaihtu :D

Kaikkiin meikkeihin käytin pitkälti Grimasin luomi-, rasva- ja vesivärejä sekä Joe Blascon tai Max Factorin meikkivoiteita.

Jos joku jaksoi selata postauksen loppuun asti, nostan hattua, ja toivon kommentteja :)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaverille blingiä

Lakkasin kaverille tässä alkuvuodesta kynnet, joiden ainoana kriteerinä oli, että strasseja, strasseja strasseja. :D Ihanainen ystäväni valkkasi mun lakkalaatikostani sitten China Glazen Dorothy Who? -lakan, ja siitä se ajatus sitten lähti.


Tosiaan siis lakkana iiiiiihana Dorothy Who?, ja nimettömiin ja peukkuihin sitten lätkittiin strasseja. Enemmänkinhän olisi voinut, mutta se olisi ehkä saattanut hankaloittaa elämää niihin tottumattoneella. :D

Hyvin ovat simppelit kynnet, mutta emmää tiiä oisko nuihin nyt niin palijoo muuta tarttenukkaan, on nimittäin tuo DW niin näyttävä itsessäänkin.. Mitäs te tykkäätte?

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Pastellista

Nämäkin ovat taas sarjassamme vaaaaaaanhat kynnet, ajalta, jolloin mulla ei hirveesti ollu ees inspistä lakata kynsiä... Halusin päästä kokeilemaan Golden Rosen Glittereitä, jotka on mulla jo ties kuinka kauan pyörineet lakkalaatikossa käyttämättöminä, ja tähän sain nyt sitten yhden kokeiltua.. :D Vau.


Ihan yksivärisillä mennään, onko tämä nyt sitten skittle vai mikä, mene ja tiedä... Peukalossa on OPIn Alpine Snow, etusormessa IsaDoran Chateau Grey, ihana vaaleanharmaa, joka levittyy kiltisti ollakseen nuinkin vaalea... Keskisormessa muistaakseni Gina Tricot'n Have A Mint, ihana vaalean haalean minttuinen lakka. Nimettömässä on sitten se lakka, mistä koko lakkaus sai ideansa, Golden Rosen Jolly Jewels numero 115. Dupe China Glazen It's A Trap-ezelle, ihana monivärinen glitter, mutta ei kuitenkaan hyppää silmille. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, pikkurillissä ColorClubin Get A Clue, ihana vaaleanpunainen creme, tykkään! :)

Tähän loppuukin sitten mun varastosta lakkaukset, mutta tällä viikolla mulla on koulussa pikkumaski, mikä tarkoittaa sitä, että mulla saa olla kynsilakat, yay! :DD Jos sais jotain muutaki aikaseksi ku vaan yksivärisiä lakkauksia... Jos ei, niin kenties esittelen teille pikkumaskin aikaansaannoksiani, tai jatkan lakkavarastojeni esittelyä.. Saas nähä... :)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Joulukynnet

Nämä on taas sarjassamme vaaaanhat kynnet arkiston uumenista.. :D Näillä siis menin joulun, sillä joulu = punaista, tottakai.


Kynsillä monen muun bloggaajan tapaan ChinaGlazen Ruby Pumps, ja liukuvärin tapaan OPIn Minnie Style, jonka tilasin joulukuussa itselleni toivoen neliöllistä versiota, mutta turhaan.. Tämän kanssa olikin hässäkkää, sillä alunperin tämä oli jäänyt tilauksesta pois, ja sen tilalla mulle tulikin OPIn Couture De Minnie -minisetti, jonka sitten sainkin pitää kun asiasta Mimaxille soitin.. Ennen ei kyllä Mimaxin kanssa oo tällasta tapahtunut, mutta nytkin homma hoitui helposti sinne soitamalla, ja oikea lakka tuli nopsaan perille :)

Kuva on kyllä ihan sukka, eikä siinä näy kunnolla nuo Minnie Stylen ihanat pinkit glitterit, ja kärkikulumaakin on ihan liikaa, mutta siinä jouluhässäkän keskellä en parempaakaan kerennyt/vihtinyt/onnistunut saamaan.. :D Halusin joka tapauksessa nämä tänne postata, sillä tykkäsin näistä tosi paljon! Kovaa vauhtia ranskisten rinnalle lempilakkauksiin alkaakin kivuta glitterliu'ut.. :D Mielipiteitä saa toki taas kertoa, kommentit on ihania <3

torstai 23. tammikuuta 2014

Wihhreää

Arkistojen kätköistä tuli tongittua tämäkin lakkaus esiin. Tämä siis sijoittuu ajalle ennen joulua, ettei olisi ollut joululoman alkaessa minulla kynsillä... Kukapa tuli ja tiesi..


Jokatapauksessa, sinällään simppelit kynnet, Erisävyisiä vihreitä ja kultaista ja hopeaa. Kaiken muun maalailin lakkojen omilla siveltimillä, mutta kultaiset ja hopeiset rannut tein ohutkärkisellä siveltimellä.

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Wannabe
Gina Tricot - Rain Forest
Gina Tricot - Have A Mint
Flormar - WL02
IsaDora - Gold Sparkles
Classics Metallic - 11

Nyt on kohta kaksi viikkoa tullut oltua työharjoittelussa koulun hoitolassa, ja täytyy sanoa, että kyllä mää oon tykänny! :)) Aivan ihanaa päästä tekeen käsillään jotain! Vielä kun sais kaikki valmistumistaan odottavat esseet kirjoitettua, niin olis hubaa.
Itse asiassa tässä pari päivää sitten itsekseni mietiskelin, että ei tuo yläkerrassa olo ole ollut yhtään niin raskasta kuin aluksi pelkäsin, ja mitä syysloman aikaiselta viikon harjoittelujaksolta muistelin.. Olen sopeutunut yläkerran hoitolan menoon yllättävänkin nopsaan, ja vielä kun asiakkaita riittäisi niin kaikki olisi hyvin. Ikävä kyllä näin alkuvuodesta tuppaa olemaan vähän hiljaisempaa.. Mutta onhan tuota kuitenkin joka päivälle ollut jotain, ja jos ei ole hoitoja, voisi(jos jaksaisi) kirjoittaa niitä esseitä..

Kynsistä tykkäsin, mites te? Mielipiteitä otetaan aina ilomielin  vastaan! :)