sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Yo-kynnet

Anteeksi ihan kamalasti kun en ole tänne mitään ehtinyt postailemaan! On ollut kamalasti kiirettä ja hoppua, kun tuli vähän yllätyksenä, että jouduin lomittamaan äitiä nyt viikonlopun ajaksi. Se on melko aikaa ja energiaa vievää puuhaa, eikä tee hyvää kynsilakoillekaan, joten ei ole viitsinyt lakatakaan niin ahkerasti. Toinen, mikä on vienyt aikaani bloggaamiselta, on se, että pikkusiskon rippijuhlat on viikon päästä ja niitä on sitten saanut olla järjestelemässä ja leipomassa sitä varten, ja kun pikkusisko on siis majaillut keskellä metikköä rippileirillä, niin toinen siskoni päätti lähteä Lahteen, joten olen ollut täällä ihan yksikseni käsipuoli-äitiäni auttelemassa. :D En nyt syytä ketään, vuorokaudesta vaan tahtoo loppua tunnit. Toivottavasti ymmärrätte..

Mutta, tein siis reilu viikko sitten koulun  päättäjäisiin ja yo-juhliin kynnet. Tein aina niin juhlavan ranskalaisen manikyyrin, johon piti tietenkin lisätä pikkasen blingiä. Itse ei siis tarvinnut onneksi koluta koko maakunnan ylioppilasjuhlia, vaan ihan vain koska olen lukiolainen, jouduin olemaan koulun yo-tilaisuudessa.. Näillä kynsillä siis mentiin:


Pohjalla pari kerrosta siis nudelakkaa, siihen valkonen tippi, jonka rajasin hopeisella nail art -lakalla tolleen ristiin(kattokaa kuvaa niin ymmärrätte :D) ja ristin keskelle vielä strasseja, peukaloon ja nimettömään kolme, kaksi pientä ja yksi iso, ja muihin sormiin yhdet pienemmät. Tykkäsin näistä tosi paljon ja kestikin melko hyvin, johtuen osittain ehkä kaikesta siitä päälyslakasta, jonka öösäsin noiden strassien päälle että ne pysyisivät kiinni edes hetken.. ;DD

Käyttämäni lakat:
  • Dermosil, base & top coat
  • Dermosil, seashell
  • Trind, French White
  • Jokin random kirppikseltä ostettu hopeinen two way :P
+ sitte vielä niitä strasseja, joita muuten pitäisi jostain hankkia lisää... ://

Ei kommentteja: