keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

ABC: A: After Hours

Tässä se nyt sitten tulee: uhkaamani aakkoshaaste!

Vielä kertauksen vuoksi: tarkoituksena on siis edetä aakkosjärjestyksessä ja valita lakka jonka nimi alkaa tietyllä kirjaimella, ja sen ympärille rakentaa koristelut. Minulla ei välttämättä ole joka kirjaimelle lakkaa, mutta sitten otetaan joko sellainen lakka, jolla ei ole nimeä vaan esim. pelkkä numero. Pyrin käyttämään mahdollisimman usein käyttämättömiä lakkoja tai lakkoja, joita en ole pitkään aikaan käyttänyt.
En kuitenkaan tee orjallisesti vain ja ainoastaan aakkoshaastetta, vaan joskus, jos inspis iskee, saatan poiketa polulta ja jatkaa haastetta sitten, kun muu inspiraatio katoaa.

Ja kuten kaikki me tiedämme, aakkoset alkavat kirjaimella a, joten minun aakkoshaasteeni saa kunnian aloittaa ystävältäni saama Color Clubin After Hours.


Oikeastaan tähän oli suhteellisen helppo kehittää koristeluja ympärille, ja päädyinkin melko pian leimailuihin.. Leimaukseen käytin Classics metallic -lakkaa numero 11, ja kuvio on Konadin laatasta m83. Leima oli sen verran pieni, ettei se olisi mahtunut kunnolla kynnelleni, joten leimasin vai nosan kynttä. Leiman rajalle laitoin hopeaa koristelulakkaa, joskin rajasta olisi voinut tulla ohuempikin... Minkäs teet. :D

Mitäs piditte?

2 kommenttia:

Yue kirjoitti...

Kukkuluuruu!
Määkin oon haaveillut tekeväni tuon aakkoshaasteen, mutta mää lakkaan kynsiäni sen verran harvoin, että mulla menis varmaan vuosi tehdä se. xD
Tuo After Hours on kyllä jännä lakka. Siinä on sellasta piiloshimmeriä, jonka väristä en vieläkään oikeen osaa sanoa. Jotain sinistä tai pinkkiä tai hopeaa se on. Mulla tulee siitä salmiakki mieleen.

Mumski kirjoitti...

Tee ihmeessä säkin, haluun lukee! :D Siis joo toi After Hours on aika jänskä... Tai siis..miten sitä kuvailis?