lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kevätauringon vika..

Kirkkaana paistava kevätaurinko on jo kauan aikaa houkutellut minua kaivamaan vähäiset hololakkani esille, ja vihdoin annoin periksi. Meinasin aluksi mennä pelkällä hololla ja ihastella sen blingiä, mutta päädyin kuitenkin leimaamaan sen päälle, mikä saattoi olla virhe.


Hololakkana minulla toimi Flormarin 814, jonka holoefekti oli kyllä hieno, mutta menin sitten sen peittämään leimausten alle, eikä päälyslakkakaan ehkä toiminut täysin sen eduksi. Leimaukseen käytin China Glazen Smoke and Ashes -lakkaa, joka oli kyllä mainio valinta. Pigmentiltään sopivan voimakas leimaukseen, ja lakan sinivihreä shimmer näkyi leimauksissa kauniisti. Haluan edelleen paremman kameran.
  Leimaus ei kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä. Minulla oli ongelmia leiman kohdistamisessa, ja joissain kynsissä se levisi aika inhottavasti. Kuvio on siis Konadin laatasta s6.
Laitoin Konadin päälyslakan aluksi tähän päälle, sillä ajattelin, että kyllähän se nyt kerkeää kuivumaan päivän aikana tarpeeksi. No, väärässä oltiin, ja aamulla sain herätä huomaamaan lakanan kuvat kynsissä, mikä aloittikin sen päivän ihanasti. Äkkiä sitten Sally Hansenin Insta-Dri päälle tasaisen pinnan saamiseksi ja hei hei viimeinenkin holoefekti.
  Kovasti himottaisi hankkia Color Clubin Halo Hueseja, mutta viimeaikaisten törsäilyjeni vuoksi pitäisi pitää kukkaronnyörit melko tinkillä, sillä menoja tulevaisuudessa riittää eikä tuloista tietoakaan..

Mitäs piditte?

1 kommentti:

Jenna kirjoitti...

Uuuu, nää oon coolit :3 Ja mää haluan nähä sen aakkoshaasteen, btw!