Aakkoshaaste jatkuu, tänään vuorossa b-kirjain, eli Models Ownin Baby Blues.
Oli vaikeaa kuulkaas valitalakka tähän! Lähes kaikki b-kirjaimella nimensä aloittavat lakkani ovat todella tummia, enkä näin keväällä haluaisi välttämättä koko aikaa pitää tummia lakkauksia kynsillä. Ajatuksena mulla on ollut tilata Color Clubin Halo Hueseja ja himotuslistalla on mm. Beyond, mutta koska tilaus on vielä tekemättä, en kyseistä lakkaa omista vaikka se tähän kohtaan olisi vallan hyvin sopinutkin(vaikka onkin tumma, mutta ai ku se on nätti).
Jostain päähäni putkahti tehdä kukkia dotting toolilla, ja mikäs siinä, keväisiähän ne ovat. Valkoisena lakkana toimi OPIn Alpine Snow ja keltaisena L'Orealin Exoticcanaries. Lopputulos ei kuitenkaan vastannut taaskaan visiotani, vaan "kukat" näyttävät enemmänkin kananmunilta, ja kynsistä tulee jostain syystä mieleen jokin suunnattoman ärsyttävä retrokangas.. :D Äitini mielestä nämä näyttävät marimekon kankaalta, ja hän ihastui näihin, haluaa kuulema samanlaiset.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
ABC: A: After Hours
Tässä se nyt sitten tulee: uhkaamani aakkoshaaste!
Vielä kertauksen vuoksi: tarkoituksena on siis edetä aakkosjärjestyksessä ja valita lakka jonka nimi alkaa tietyllä kirjaimella, ja sen ympärille rakentaa koristelut. Minulla ei välttämättä ole joka kirjaimelle lakkaa, mutta sitten otetaan joko sellainen lakka, jolla ei ole nimeä vaan esim. pelkkä numero. Pyrin käyttämään mahdollisimman usein käyttämättömiä lakkoja tai lakkoja, joita en ole pitkään aikaan käyttänyt.
En kuitenkaan tee orjallisesti vain ja ainoastaan aakkoshaastetta, vaan joskus, jos inspis iskee, saatan poiketa polulta ja jatkaa haastetta sitten, kun muu inspiraatio katoaa.
Ja kuten kaikki me tiedämme, aakkoset alkavat kirjaimella a, joten minun aakkoshaasteeni saa kunnian aloittaa ystävältäni saama Color Clubin After Hours.
Oikeastaan tähän oli suhteellisen helppo kehittää koristeluja ympärille, ja päädyinkin melko pian leimailuihin.. Leimaukseen käytin Classics metallic -lakkaa numero 11, ja kuvio on Konadin laatasta m83. Leima oli sen verran pieni, ettei se olisi mahtunut kunnolla kynnelleni, joten leimasin vai nosan kynttä. Leiman rajalle laitoin hopeaa koristelulakkaa, joskin rajasta olisi voinut tulla ohuempikin... Minkäs teet. :D
Mitäs piditte?
Vielä kertauksen vuoksi: tarkoituksena on siis edetä aakkosjärjestyksessä ja valita lakka jonka nimi alkaa tietyllä kirjaimella, ja sen ympärille rakentaa koristelut. Minulla ei välttämättä ole joka kirjaimelle lakkaa, mutta sitten otetaan joko sellainen lakka, jolla ei ole nimeä vaan esim. pelkkä numero. Pyrin käyttämään mahdollisimman usein käyttämättömiä lakkoja tai lakkoja, joita en ole pitkään aikaan käyttänyt.
En kuitenkaan tee orjallisesti vain ja ainoastaan aakkoshaastetta, vaan joskus, jos inspis iskee, saatan poiketa polulta ja jatkaa haastetta sitten, kun muu inspiraatio katoaa.
Ja kuten kaikki me tiedämme, aakkoset alkavat kirjaimella a, joten minun aakkoshaasteeni saa kunnian aloittaa ystävältäni saama Color Clubin After Hours.
Oikeastaan tähän oli suhteellisen helppo kehittää koristeluja ympärille, ja päädyinkin melko pian leimailuihin.. Leimaukseen käytin Classics metallic -lakkaa numero 11, ja kuvio on Konadin laatasta m83. Leima oli sen verran pieni, ettei se olisi mahtunut kunnolla kynnelleni, joten leimasin vai nosan kynttä. Leiman rajalle laitoin hopeaa koristelulakkaa, joskin rajasta olisi voinut tulla ohuempikin... Minkäs teet. :D
Mitäs piditte?
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Punaista
Mitähän näistä sanoisi... Itsekin tuli ostettua se Nail It! -lehti, josta ainakin Facebookin puolella oli aika paljon puhetta. Sitä lueskellessani alkoi raksuttamaan, ja pitkästä aikaa kaivelin siveltimet esille laatikon pohjalta ja sain aikaiseksi muutakin kuin nopsan yksivärisen lakkauksen.
Aluksi lakkasin kynnet valkoiseksi OPIn Alpine Snow'lla, jonka jälkeen tein ruffian-manikyyrin China Glazen ihanalla Roguish Redillä joka sormeen paitsi nimettomään. Siihen maalailin ohutta sivellintä käyttäen samalla ChG:llä vähän sitä sun tätä.. Mitä nuo nyt sitten onkaan... :D Dotting toolilla vielä hieman pilkkuja sinne tänne, ja päälle viimeisiään vetelevä Seche Vite, joka hieman levitti maalailujani..
Sivupalkissa oli jonkin aikaa kysely siitä, haluatteko minun tekevän aakkoshaastetta, ja kun vastauksia tuli niin uskomattoman huima määrä ja äänet menivät sattumalta tasan(<-- sarkasmia, vastauksia tuli vain kaksi), päätin natseilla, ja tuloksena on nyt sitten se, että aakkoshaastetta pukkaa, heti kun saan aikaiseksi.
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Kevätauringon vika..
Kirkkaana paistava kevätaurinko on jo kauan aikaa houkutellut minua kaivamaan vähäiset hololakkani esille, ja vihdoin annoin periksi. Meinasin aluksi mennä pelkällä hololla ja ihastella sen blingiä, mutta päädyin kuitenkin leimaamaan sen päälle, mikä saattoi olla virhe.
Hololakkana minulla toimi Flormarin 814, jonka holoefekti oli kyllä hieno, mutta menin sitten sen peittämään leimausten alle, eikä päälyslakkakaan ehkä toiminut täysin sen eduksi. Leimaukseen käytin China Glazen Smoke and Ashes -lakkaa, joka oli kyllä mainio valinta. Pigmentiltään sopivan voimakas leimaukseen, ja lakan sinivihreä shimmer näkyi leimauksissa kauniisti. Haluan edelleen paremman kameran.
Leimaus ei kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä. Minulla oli ongelmia leiman kohdistamisessa, ja joissain kynsissä se levisi aika inhottavasti. Kuvio on siis Konadin laatasta s6.
Laitoin Konadin päälyslakan aluksi tähän päälle, sillä ajattelin, että kyllähän se nyt kerkeää kuivumaan päivän aikana tarpeeksi. No, väärässä oltiin, ja aamulla sain herätä huomaamaan lakanan kuvat kynsissä, mikä aloittikin sen päivän ihanasti. Äkkiä sitten Sally Hansenin Insta-Dri päälle tasaisen pinnan saamiseksi ja hei hei viimeinenkin holoefekti.
Kovasti himottaisi hankkia Color Clubin Halo Hueseja, mutta viimeaikaisten törsäilyjeni vuoksi pitäisi pitää kukkaronnyörit melko tinkillä, sillä menoja tulevaisuudessa riittää eikä tuloista tietoakaan..
Mitäs piditte?
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Schnapps Out of It!
Kuten jo aiemmin kerroin, minulta vähän mopo karkasi käsistä kun silmiini osui Emotionilla alennuksessa olleet OPIn Germany -kokoelman lakat.. No, rahat meni ja lakat tuli, ja nyt olisi vuorossa swatchaus Schnapps Out of It! -lakasta.
Lakka on kaunis punaisenruskeanjotain, Olen huono kuvailemaan värejä.. Tarkemman tutkiskelun jälkeen huomasin lakassa olevan hieman hopeista shimmeriä tai jotain vastaavaa, mutta sitä on niin vähän, että se ei ihan äkkipäätä näy edes, enkä saanut sitä upealle kökkökamerani vangittua. Mutta se on siellä, uskokaa pois!
Lakka levittyi kuin unelma, ja peitti moitteettomasti. Kuvassa kynsilläni on kaksi kerrosta. Kestävyydestäkään ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa, kesti hyvin niin kauan kunnes inspiraatio iski ja lakat oli poistettava uusien tieltä.
Onko muilla samaa lakkaa? Mitä piditte?
Ja muistakaahan vastata sivupalkin kyselyyn! Olisi kiva kuulla lukijoiden mielipide siitä, mitä haluatte lukea. Tietysti muitakin postausideoita otetaan vastaan, ei muuta kuin kommentoimaan!
| OPI - Schnapps Out of It! |
Lakka on kaunis punaisenruskeanjotain, Olen huono kuvailemaan värejä.. Tarkemman tutkiskelun jälkeen huomasin lakassa olevan hieman hopeista shimmeriä tai jotain vastaavaa, mutta sitä on niin vähän, että se ei ihan äkkipäätä näy edes, enkä saanut sitä upealle kökkökamerani vangittua. Mutta se on siellä, uskokaa pois!
Lakka levittyi kuin unelma, ja peitti moitteettomasti. Kuvassa kynsilläni on kaksi kerrosta. Kestävyydestäkään ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa, kesti hyvin niin kauan kunnes inspiraatio iski ja lakat oli poistettava uusien tieltä.
Onko muilla samaa lakkaa? Mitä piditte?
Ja muistakaahan vastata sivupalkin kyselyyn! Olisi kiva kuulla lukijoiden mielipide siitä, mitä haluatte lukea. Tietysti muitakin postausideoita otetaan vastaan, ei muuta kuin kommentoimaan!
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Glitteriä, glitteriä ja sadas postaus
Tässä se tulee: blogini sadas postaus!
Kauan siinä kesti saada sata postausta aikaan, eikä tämä tule mitenkään ihmeellisesti poikkeamaan edellisistä. Se vain sattuu olemaan sadas.
Nämä lakkaukset tein jokin aika sitten, enkä ole saanut aikaiseksi siirtää niitä kameralta blogiin asti.. :D Nämä oli kivan pirteät, mun mittapuulla varsin värikkäät piiitkästä aikaa. Värilakkana siis Gina Tricot'n Have a Mint ja glitterinä Wet n Wildin Party of Five Glitters. Eipä näistä ole paljoa sanottavaa.. :)
Olen jo jonkin aikaa miettinyt tekeväni/suorittavani/ihan miten vaan aakkoshaasteen, jossa siis lakka valitaan aina aakkosjärjestyksessä ja sen ympärille/siihen perustuen suunnitellaan loppu lakkaus. Tai jtn.. :D Tämä on pyörinyt melko monessakin blogissa jo, ja minusta ajatus tuntuu hauskalta, mutta en ole aivan varma, olisiko minulla kaikkiin kirjaimiin lakkaa, luultavasti ei.. Ja tässä vaiheessa te, rakkaat lukijat, astutte kuvioon: Sivupalkissa on äänestys, kertokaa minulle mielipiteenne, haluatteko minun tekevän aakkoshaasteen? Aikaa äänestää on 15. päivään saakka, toivottavasti ääniä tulee. :)
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Ostoskrapulan syy
Kuten jo aiemmin kerroin, on kynsilakkojen ostelu ehkä hieman karannut käsistä viimeaikoina.. :D Ehkä pitäis tosissaan alkaa ettiin töitä että en joutuis ihan tyystin vararikkoon..
Tässä suurin osa ostoksista, kaksi OPIa, kaksi Sally Hansenia ja viisi Jolly Jewelsiä.. Kun vihdoinkin bongasin Jolly Jewelsit (niitä ei Ylivieskasta oo löytyny) nii lompakko kärsi ja kunnolla. OPIt oli -30% alennuksessa Emotionilla, ja Sally Hansenit -50% Prismassa. Tämä olkoon puolustukseni. Ja huono itsekuri.
OPIt ovat siis Germany -kokoelmasta, Schnapps out of it!(vas.) ja German-Icure by OPI. Jälkimmäinen näistä päässyt jo kynsille asti, aivan ihana ja kestää hyvin. Ikävä kyllä olen suunnattoman laiska ottamaan kuvia, joten nyt on pärjättävä ilman.
Ja sitten ne kauan metsästetyt Golden Rosen Jolly Jewels -glitterit. Kuvassa vasemmalta oikealle: 111, 115, 110, 117 ja 103. Aivan ihania ovat, ja vielä kivempia olisivat jos niillä olisi nimet. Hankala yrittää muistaa nuita numeroita eikä aina vihtisi tarkistaa.. :D Olen laiskuuden perikuva, tiedän.
Näistä tuo 117 on jo päässyt kynsille, siitä lisää postauksen lopussa.
Sitten ne kaksi Sally Hansenia.. TÄYSIN heräteostoksena mukaan tarttunut Navy Baby, joka on todella tumma violetti/sininen/mikälie. Kuvassa ehkä hieman turhan vaalea, mutta googlakkaa parempia kuvia jos kiinnostaa. :)
Sitten se ei-niin-heräteostoksena ostettu Calypso Blue, jota olen joskus aiemminkin ihastellut kaupassa, mutta hinnan takia jättänyt aina sinne.. Nyt kun se oli sitten puoleen hintaan, ei tarvinnut kauaa miettiä ottaisinko sitä mukaani vai en.
Sitten hieman vanhempia hankintoja.. Vanhalla tarkoitan nyt siis noin kuukauden takasia hankintoja. Mulle on kehkeytymässä ongelma...
Kuvassa vasemmalla komeilee kaveriltani syntymäpäivälahjaksi saamani Color Clubin After Hours, kaunis tumman harmaa/musta.. Pitäisi tätäkin päästä kynsille asti kokeilemaan, mutta nyt kun kevätaurinko on komeimmillaan, jotenkin sitä tarttuu hieman kiiltävämpiin ja vaaleampiin sävyihin.. :D
Keskellä on China Glazen Budding Romance uudesta Avant Garden -kokoelmasta, joka heti kiinnitti huomioni kun näin swatcheja kokoelmasta. Tilasin sen sitten samalla kun tilasin kynsikiekkoja jotta pääsen swatchailemaan lakkojani ja pitämään järjestystä, ja tilasin ystävälleni synttärilahjan.. :D Alla swatch lakasta.
Oikeassa reunassa komeilee OPIn Mariah Carey -kokoelman Stay the Night. Kun ekan kerran kuulin näistä liquid sand -lakoista, en ollut järin kiinnostunut, mutta kun näin Sonnen kuvat lakasta, rakastuin. Tämä olikin sitten saatava, ja kun Emotionin mainoksen mukana tuli alekuponki, niin rahoja taas vietiin. Kynsillekin olen jo kokeillut, mutta taas laiskuutani kuvat jäivät ottamatta. :D Mutta sen voin sanoa, että ihana oli ja kesti mainiosti.
Budding Romance on kyllä niitä kauniita rumia lakkoja, joita on melko harvassa. Tässä vain on jotain mielettömän kiehovaa, ja siksi se ostoskärryyn päätyikin. Koostumus oli jännä, ei jelly eikä oikeen cremekään, peitti kolmella kerroksella ihan riittävästi minun makuuni. Kenties olisi neljännenkin kerroksen voinut laittaa, jos olisi riittänyt aikaa ja kärsivällisyyttä..
Ja viimeisenä lupaamani Golden Rosen Jolly Jewels -lakka numero 117. Se levittyi ihan kohtalaiseksi, ja mutta tietokoneelta kuvia katsoessani huomaan, että kolmas kerros olisi ollut paikallaan. Livenä lisäkerroksen tarve ei ole ihan nuin ilmiselvästi näkösällä.. Lakan kesto ei ollut huippuluokka, mutta kuitenkin ihan riittävä. Jos en olisi tällä lakanut juuri ennen kuin lähdin kavereideni kanssa mökkeilemään, ei se olisi haitannut ollenkaan.
Sanokaa nyt että muillekin on iskenyt ostoskrapula, etten ole ainoa.. :D Onko kellään samoja hankintoja?
Tunnisteet:
China Glaze,
ColorClub,
Glitter,
Golden Rose,
OPI,
Sally Hansen,
swatch,
tilaus
Tilaa:
Kommentit (Atom)